Joulu on jo lähellä mutta eihän sen pidä välttämättä tarkoittaa joulustressiä. Minulle tämä syyskausi ja talvi on ollut erityisen rauhallinen. Osittain siksi että päätin jo kesällä että tänä vuonna en osallistu koiranäyttelyihin Jyväskylässä enkä Helsingissä. Eikä tänä vuonna järjestetty edes OTUS-messuja kauppiaille. Siksi olen saanut paljon enemmän aikaa. Järjestin esimerkiksi meidän joulujuhlamme jo marraskuussa, varasin sekä ravintolan että teatterin Itsenäisyyspäivän aattoon.
Syksyllä on ollut paljon asiakkkaita ja sekä jyrsijät että akvaariot ovat tehneet kauppansa. Lintujen kysyntä on kuitenkin viime vuosina vähentynyt rajusti. Emme myöskään ole saaneet esimerkiksi undulaatteja myyntiin ja ne ovat kuitenkin se suurin ryhmä. Nyt saimme niitä ja niitä onkin paljon. Neitokakaduita on ja kohta tulee kaksi uutta poikasta lisää. Neidot ja undulaatit ovat seurallisia ja ne tulevat täysin kesyiksi kunhan niiden kanssa jaksaa seurustella. Undulaatista on seuraa 10-15 vuotta ja neitokakadusta jopa 20 vuotta. Akvaariopaketti jossa on valaisin, akvaario, suodatin ja lämmitin maksaa tällä hetkellä 35 euroa. Olisiko tuo jotakin joululahjaksi?
Paljon on ehtinyt tapahtua siitä kun viimeksi kirjoitin. Emme ole vielä nähneet arabikevään loppua ja se on jopa levinnnyt Venäjälle. Taloudellinen kriisi lepää euron yllä kuin synkkä pilvi. Elämme kuitenkin maailmassa jonka kuvan muodostaa media, sekä hyvässä että pahassa. Arabikevät on hyvä juttu mutta kaikki valheelliset otsikot jotka aiheuttavat huolta ja murhetta ovat pahasta.
Kuitenkin ihmisen perustarpeista on huolehdittava, jonkun on tuotettava ruoka, asuminen, vaatteet, hoivapalvelut, ja esimerkiksi koulutus. Ja nämä tarpeet jäävät vaikka valuutta kuinka kaatuisi.. Mutta tietenkin euron kaatuminen olisi aikamoinen mullistus.
Mutta nyt vietetään joulua ja syödään hyvin, nautitaan rauhasta perheen ja läheisten parissa. Elämme, ja meidän on elettävä, vain päivä kerrallaan. Aikaa ihmisillle ja eläimille! Hyvää Joulua ja siunattua Uutta Vuotta!
Björkens lihanjalostus on perheyritys. Tuotekehitys on alkanut kesäkuussa 2009 ja jatkuu aina. Heidän tuotteet löytyy liha- ja makkaratiskiltä.
Yritys sijaitsee Kokkolassa osoitteessa Asentajantie 5.
Perheeseen kuuluu Marianne ja Steve Björk sekä poikansa Jonas ja Mats perheineen. He asuvat kaikki Kruunupyyssä, missä heillä on kaksi maatilaa.
Björkens on monien vuosien ajan kasvattanut viljaa ja hoitanut eläimiä.
Björkens aloittaa nyt yhtestyön meidän kanssa. He aloittavat nyt savustamaan siankorvia ja saparoita ja toimittaa ne meidän kautta.

Dog Fighter Special Edition 2012 Peli joka testaa koirasi muistia! Näkeekö koirasi värejä?
Testaa koirasi muistia tai värinäköä piilottamalla makupala pelin palasen alle kun koira katselee, anna sitten koiran etsiä oikea pala osoittamalla sitä käpälällä tai kuonolla tai vaihtoehtoisesti nostamalla oikea palapelin palanen.
Peliä voidaan käyttää monella tavalla. Koiran on opittava muistamaan minkä palapeliosan alle olet piilottanut makupalan ja osoittamaan oikea pala käpälällä tai kuonolla tai vaihtoehtoisesti nostamalla oikea palapelin palanen.
Voit myös piilottaa makupaloja jokaisen palapeliosan alle ja antaa koiran työskennellä löytääkseen kaikki piilotetut makupalat. Koiran on nyt keksittävä miten se saa palasen irrotettua käpälällä tai kuonolla jotta makupala löytyisi. Opeta samalla koiraa ymmärtämään esimerkiksi seuraavat sanat: odota, ole hyvä, peruuta, nouda, istu j.n.e. samalla kun leikitte. Tämä vahvistaa yhteyttä koiraasi. Sinä näytät. Koira/kissa katsoo, kuuntelee ja oppii. Muista kehua kun se toimii oikein. Yhdessä teillä on hauskaa!
Joka toinen vuosi kesän kynnyksellä kokoontuvat maailman akvaarioalan ammattilaiset Singaporen Aquarama messuille. Siellä on tilaisuus tavata alan kollegat eri puolilta maailmaa. Siellä myös alan yritykset esittelevät tuotteitaan, uusia ruokia, uutta tekniikkaa sekä tietenkin uusia kalajeja.
Messut eivät ole pinta-alaltaan kovinkaan suuret mutta sinne mahtuvat kaikki joilla on jotakin esiteltävää. Siellä on yrityksiä paitsi tietenkin Singaporesta mutta myös Taiwanista, Vietnamista, Kiinasta sekä Europasta ja Yhdysvalloista ja useista muista paikoista.
Minua tietenkin kiinnosti eniten, paitsi alan ihmisten tapaaminen, myös suuri kansainvälinen kalakilpailu, Aquarama International Fish Competition. Se on kerta kaikkiaan mahtava katsaus siihen mitä kalankasvattajat eri puolilta maailmaa tuottavat. Itse olen osallistunut tapahtumaan alusta alkaen tuomarina ja vaikka oma aikatauluni tällä kertaa oli kireä, pois en voinut jäädä.
Kalat kilpailevat useissa eri luokissa. Esillä ovat taistelukalojen kaikki muodot, kiekot, kultakalat, Aravanat, miljoonakalat, mollit, platyt, miekkapyrstöt, kirjoahvenet, uudet lajit, merivesiakvaariot sekä kasviakvaariot ja uutuutena nano-akvaariot.
Suurimmissa luokissa jaetaan Grand Champion palkinto sille yksilölle joka on koko sarjansa paras. Tämä palkinto on kalatukkureiden ja kasvattajien parissa eräs maailman arvostetuimmista palkinnoista. Voittajalle se tietää paitsi kunniaa myös kultaa, aivan sananmukaisesti sen arvon voi mitata myös rahassa. Esimerkiksi kiekkokalojen Grand Championin kasvattajalle on luvassa maailmanlaajuiset markkinat joilla hänen kaloistaan maksetaan lähes mitä vain.
Kalakilpailun osallistujat tulevat kaikista maailman kolkista ja eteenkin uusissa lajeissa voi nähdä mainioita luonnonmukaisia lajeja. Kultakalat saattavat meidän Pohjoismaisten harrastajien mielestä olla jopa terveiden kalojen kauhukuvia mutta vastaavat hyvin tämän maanosan kauneusihanteita.
Jos jotakin trendejä hakee markkinoilta niin varmasti nano-akvaariot ovat sellainen. Nämä pienet, näyttävät akvaariot joihin valitaan sisustus sekä eläimet ja kasvit suurella huolella. Pieni ja kaunis mutta toimiva kokonaisuus joka sopii yhtä hyvin olohuoneen piirongille kuin työpöydän nurkalle. Nano-akvaarioissa näkyy vahvana pyrkimys luonnolliseen lopputulokseen. Kaunis taustakuva ja elävät kasvit sekä näyttävät pikku kalat tai ravut ovat parhaimmillaan silmiä hivelevä kokonaisuus.
Ei ole mikään ihme että alan ammattilaiset kokoontuvat tänne vuosi vuoden jälkeen. Täällä näkee kaikki uutuudet akvaarion muodoista valmistemateriaaleihin mutta saa myös tavata kaikki alan vaikuttajat. Kirjauutuuksien tekijät esittelevät tulevia teoksiaan, kasvinviljelijät kiertävät ympäristöä tutkien ja etsien uusia lajeja. Ja kaikki haluavat osallistua farmi-esittelyyn jolla messuvieraille esitellään paikallista kalanviljelyä eri kalafarmeilla. Ruuanvalmistajat etsivät parempia raakaineita ja tutkijat esttelevät uudet vasta nimetyt lajit.
Näillä markkinoilla myös tavallisella lemmikkikauppiaalla on oppimista.

Juomastoppi
Maanantai: Kissanruohomarkkinat eivät ole täällä Pohjolassa kovin tärkeät. Ohjeet löytyvät kaikilla kielillä, Saksa, Englanti, Ranska Hollanti, Espanja, Portugali, Italia ja Venäjä. Muttei Suomeksi tai Ruotsiksi.
Mutta maahantuoja on varmasti ajatellut ettei näin helpo juttu mitään ohjeita tarvitse. Mutta tosiasia on että kun on tullut ostettua jotakin ei tee mieli heti mennä googlaamaan ohjeita. Mutta näin maahantuojan ei tarvitse nähdä niitä asiakkaita jotka oikeasti ostavat tuotteen. Onneksi sain koulussa hyväksytyn sekä englanninkielestä että suomesta joten osaan kääntää kummallekin kotimaiselle suoraan tiskin yli. Viimeksi tarjottiin jopa käännöspalkkiota mutta lupasin sen kaupantekijäisiksi. Kissanruoho 4,20, käännös 5 euroa?
Tiistai: Tällaisena päivänä sitä huomaa miettivänsä että voisi laittaa pari limsapulloa pakastimeen ja sitten laittaa ne tuulettimen eteen niin olisi oikea ilmastointi …
Keskiviikko: Sisään astuu nuori pari parin koiran kanssa ja hokee vettä, vettä - siis koirille. Silloin vasta huomaan että , hei, meillähän on aina sitä tarjolla kesäisin. Kupillinen vettä kaupan ulkopuolella jotta kävelyllä olevat koirat voivat ottaa pienet huikat ohi mennessään. Kerran siitä kerrottiin jopa sanomalehdessä. Mikä kupille nimeksi, kysyn? Hyllyn takaa kuuluu ” juomastoppi”!
Torstai: Eilen tuli kalalähetys. Ensimmäiset päivät lähetyksen tultua on tärkeää että kaloja tarkkaillaan erityisen huolellisesti.
Onko pilkkuja? Uiko joku huonosti? Syövätkö kaikki? Toimiiko vedenkierto j.n.e. Kestää joitakin päiviä mutta sitten kyllä nähdään jos joitakin on siirrettävä muualle hoitoon, mutta onneksi sellaista ei tapahdu useinkaan. Saimme uutta kalalajia jota meillä ei ole ennen ollut. Aphyocharax anisitsi (rubripinnis), suomeksi punaevätetra ja ruotsiksi blodfenstetra. Kasvaa 4-5 cm mittaiseksi ja on kotoisin Argentinasta. Se on helpohko viljeltävä, viihtyy vedessä jonka pH- arvo on n. 5,9 - 7,2 ja saatta elää jopa 5 vuotta.
Perjantai: Aina kun tulee häkkejä, kissanraapimiskalusteita, akvaariopöytiä, kuljetuslaatikoita ja kissanwc mökkejä tai laatikoita niin ne on koottava, eihän niitä muuten kukaan osta. Mutta aina ei ole aikaa ja silloin saattaa jotakin lojua varastossa kuukausikaupalla. Mutta kolme viikkoa sitten saapuneet akvaariopöydät on nyt koottu, hinnoiteltu ja esillä. Nyt vaan myymään niitä. Olisikin yhtä helppoa kuin levänpoistoaineen myynti heinäkussa.


Maanantai
Kerrotaan että kirkkoherroilla on niin paljon paperitöitä etteivät ehdi tavata seurakuntalaisiaan. Minulla on sama ongelma. Viihdyn erinomaisesti ihmisten parissa tiskin takana mutta työpöydän paperipinot kasvavat silloin kasvamistaan. Mutta tiedän keinon. Kun olen laittanut syrjään ne tärkeimmät (laskut) ja jättänyt kaiken muun omaan pinoonsa odotan kolme kuukautta, aika tekee sen ettei enää sen jälkeen ole niin
kiireellisiä asioita siinä pinoss a.
Tiistai
Saksanpaimenkoira tai joku muu suuri koira on kuulemma pahempi ilmaston saastuttaja kuin Toyota Land Cruiser maasturi. Keskikokoinen koira kuluttaa enemmän luonnonvaroja samalla tavalla laskien. Mutta , mutta ? eihän sitä näin voi laskea. Onhan se varmasti totta mutta miten on meidän ihmisten laita, mehän vasta suuria luonnonvarojen
haaskaajia olemme. Eläimet ovat osa kaikkea elollista ja ovat jakaneet arkemme
kanssamme ammoisista ajoista alkaen. Land Cruisereita alettiin valmistaa
ilmeisesti joskus 80-luvulla ja sehän on loppujen lopuksi kuollut kuin kivi.
Vaikka minun Hiaceni kuitenkin kehrää kuin kissa ?
Keskiviikko
Nyt ovat tutkijat saaneet päähänsä ettei lisää meidän Zeldan tapaisia ( Cavalier King
Charlesin spanieli) saisi syntyä tähän maailmaan. Rotu on tarkoitus kerta kaikkiaan kieltää ja sitä minä en todellakaan toivoisi. Toivottavasti siitä voidaan jalostamalla saada terveempi ja tiedän että monet kasvattajat tekevät kovasti töitä jotta ongelmista päästäisiin. Rodun suuri suosio on se todellinen ongelma. Zelda on kuitenkin ollut terve ja voi mainiosti. On hienoa että tutkijat etsivät totuuksia ja tärkeintä on kuitenkin ettei koirien tarvitse kärsiä. Cavalieri on kuitenkin ihana rotu.
Perjantai
Eukanuba koiranruuan, Iams kissanruuan ja Ever Clean kissanhiekan mainoskampanja ei onnistunut yhtä hyvin kuin Royal Canin kampanja. Se johtuu varmasti siitä että muutenkin tämä aika on varsin rauhallista, näin aivan kesälomien aattona. Kesälomien alettua tulee taas vilkkaampi kausi. Talvella asiakkaat tulevat lounastauolla ja klo 15
jälkeen mutta kesällä kaikki tulevat tasaisemmin pitkin päivää.
Lauantai
Akvaariot eivät ole milloinkaan olleet niin edullisia kuin nyt. Hyvä esimerkki
on että kun ostat sadan euron ostokortin saat samaan hintaan 54 euron arvoisen
akvaariopaketin. Kaukaa haettu idea tulee muuten puhelinkaupasta. Jos otat
määrätyn liittymän saat puhelimen pilkkahintaan. Uusi akvaarioharrastaja on
samalla tavalla uskollinen tulevaisuuden asiakas. Mieleen tulevat asiakkaat
jotka noin kymmenen ikäisinä ostivat meiltä kaloja ja nyt, parikymmentä vuotta
myöhemmin, tulevat takaisin ostamaan kaloja lapsilleen. Mahdanko olla mukana
sitten kun haetaan kaloja lapsenlapsille? Toivottavasti, jos vain onnistun
pyydystämään ne sitten seitsenkymppisenä!

 
Nämä aurinkoiset kääpiöskeckit ovat syntyneet 2.4.11

Maanantai: Rukoilijasirkka on kasvanut valtavasti vain joissakin viikoissa. Tässä kuvatodiste.
Tiistai:
Nyt olemme saaneet scheck kääpiökaneja. Myös kääpiöhamstereita ja gerbiilejä. Kääpiöluppakorvat saapuvat myöhemmin. Taitava kaninkasvattajamme on juuri palannut Yhdysvalloista jossa hän kävi Amishien luona. Oli hauskaa kuulla millaista siellä oli ja on aivan uskomatonta miten he elävät. Kääpiöschecki tulee Saksasta (kuten Amish-kansa) ja se hyväksyttiin roduksi vuonna 2002. Pienin scheck-rotu on kääpiöschecki. Kirjavat kanit tunnetaan jo 1600-luvulta.
http://www.kaniyhdistys.com
tässä osoite jos suunnitelmissa on kanin hankinta vielä keväällä. Kanista on paljon seuraa mutta se vaatii kunnollista hoitoa ja paljon rakkautta. Kesäksi kannattaa hankkia kanille valjaat jotta se saa liikkua ulkona mahdollisimman paljon. Ylimääräinen häkki jossa ei ole pohjaa on hyvä kesällä mutta muista peittää katos niin että se suojaa auringolta ja sateelta.
Keskivikko: Turkinleikkuukoneet ja trimmausvälineet tekevät kauppansa juuri nyt. Meidän ongelmana on että kun laitteet tilataan Saksasta niin kestää kauan ennenkuin ne on meillä. Kun kysyntä on kovaa niin kaikki haluaisivat koneensa heti ja varastosta loppuu tavara ennenkuin uutta saadaan. Vaikka olemme harjoitelleet logistiikkaa jo 20 vuotta ?
Torstai: Tänään Risto tulee ja pystyttää kolme uutta koiranmuonahyllykköä. Hänen edustamansa merkki on Purina Pro Plan koiran ja kissanruoka. Merkki on amerikkalainen mutta heillä on tehtaita ympäri Eurooppaa. Hän tarjosi meille kaikille lounaan Don Abbessa. Kiitos Risto.
Pohjalaisesta soitti toimittaja ja kyseli koiranruokamerkistä joka on poistettu markkinoilta koska siinä on ollut ongelmia sen sisältämän riisin kanssa. Onneksi kyseistä merkkiä ei ole ollut meillä myynnissä koskaan.
Perjantai:
Viimeinen käynti hammaslääkärissä, ei reikiä, terve ja raikas suu. Seuraavan kerran lokakuussa. Hampaita on koko ajan tarkkailtava ettei sinne ilmesty mitään liian suurta ja ettei kynnys lääkärille tulisi liian korkeaksi.
Tänään laitoin ilmoituksen poikani ylioppilasjuhlista. Sellaista en ole tehnyt koskaan aikaisemmin ja meinasikin mennä hassusti. Olin valinnut kuvaksi nuoren miehen parhaassa iässä kunnes joku huomautti että tuohan on ihan juovuksissa!
Otammekin kuvan lakista…
Lemmikki-
eläintuotteiden erikoisliike Vaasan Eläinkeskus Oy aloitti toimintansa vuonna 1985.
Toiminta on laajentunut eläinten välityksestä eläintarvikkeiden maahantuontiin ja myyntiin. Liikkeessämme on suuret osastot tarvikkeille ja ruuille, niin koirille, kissoille, kaloille, pieneläimille, linnuille, matelioille kuin ulkolinnuille. Yhteensä 630 m2.
-Haluamme ylipäätään keskustella ihmisten kanssa. Erikoisliikkeessä palvelu korostuu, mikä on selkeä etu kilpailussa tavaratalojen kanssa. Annamme myös aina opastusta sitä tarvitseville, Eläinkeskuksen vetäjä Tom Emaus toteaa. Rakentava palaute on myös tervetullutta.
Olemme lisänneet tarjontaa etenkin harrastajien ja näyttelykoirien kasvattajien tarpeisiin.
Verkkokauppa ja facebook
Eläinkeskuksen toimenkuvaan kuuluvat myös posti/netti-myynti, oma välinetuotanto, akvaarioiden vuokraus maakunnan alueella liikkuvine huoltoineen, eläintarvikkeiden tukkumyynti sekä maahantuonti. Eläinkeskus tuo maahan mm. Nina Ottosonin koiran aktivointipeliä, joka on lajinsa huippu-suositus. Myös Moser leikkauskoneita ja teriä.
Verkkokauppamme löytyy osoitteesta: www.vaasanelainkeskus.fi ja facebooksivumme: www.facebook.com/vaasanelainkeskus
Huolenpito ja välittäminen kuuluvat eläinliikkeen etiikkaan
Tom Emaus pohtii, mihin kaikki menisi, jos alettaisiin myydä eläimiä alennusmyynnillä.
- Maakilpikonnan voi hankkia Eläinkeskuksesta noin 250 eurolla. Karanteenit, ruokinnat ja paperit ovat aina kunnossa, jokaisella eläimellä on oma tunnusnumero ja siitä on huolehdittu. Eläinkeskuksella on myös vakioidut hankintakanavat. Joskus näkee Keltaisessa porssissä ilmoituksia, joissa eläimen saa omakseen muutamalla eurolla.
Ei kannata ostaa käärmettä halvalla! Kaupanpäällisinä voi saada punkkeja, matoja, loisia, sairauksia ja muuta asiaankuulumatonta. Eläinliikkeiden suhteellinen kalleus johtuu siitä, että asiat on hoidettu niiden edellyttämällä tavalla: on huomioitu, että eläin kaipaa hoitoa ja huolenpitoa, kohtuullisia elinoloja ja hyvinvointia.
- Eläinliikkeen yrittäjälle raha ei voi olla päällimmäinen toiminnan motiivi. Luottamusta ei voi ostaa. – Jos olet toiminut kelvottomasti, se kostautuu ennemmin tai myöhemmin, tuumii Tom Emaus.
|